Taideroihu

Taideroihu

Taideroihu on Keski-Pohjanmaan konservatorion, Lasten ja nuorten kuvataidekoulun ja Taito Keskipohjanmaa ry:n yhteishanke, jonka tavoitteena on tuoda taidepajatoimintaa, käsityötä, tanssia, musiikkia ja kuvataidetta alueen koulujen iltapäiviin. Monitaiteinen kesäleiri järjestettiin ensi kertaa kesäkuussa 2018. Taideroihu-kulttuuripajat on suunnattu 2.-6.-luokkalaisille lapsille ja yläkouluikäisille nuorille. Hanke on alkanut syksyllä 2016 Kulttuuri ja opetusministeriön erikoisavustuksella ja jatkuu nyt kolmatta vuotta. Jatkorahoitus yltää vuoden 2019 loppuun saakka.

Taideroihu-käsityöpajassa kokeillaan erilaisia materiaaleja ja käsityötekniikoita, lasten toiveet huomioiden. Oma tekeminen ja puuhaaminen ovat pääosassa. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa koululla koulupäivän jälkeen. Paja on maksullinen. Syksyn lukukausimaksu 50 € kattaa 12 kerran opetuksen ja kaikki materiaalit. Kevätlukukaudella kerhokertoja on 15, ja maksu 60€. Ensimmäinen kerta on ilmainen kokeilukerta koko lukuvuoden kestävissä kerhoissa. Ryhmäkoko on yleensä 8-12 oppilasta. Joillakin kouluilla järjestetään lyhyempää kurssimaista kerhotoimintaa. Tilauksesta voidaan järjestää myös lyhyitä yhden kerran pajoja etenkin Kokkolan reuna-alueiden ja maakunnan kouluille. Kanta-Kokkolassa on syksyllä 2018 käsityöpaja Halkokarin, Mäntykankaan, Hollihaan ja Isokylän kouluilla vk36 alkaen.

Halkokari ke klo 14.15-15.45

Mäntykangas to klo 13-14.30

Hollihaka to klo 15-16.30

Isokylä pe klo 13-14.30 ja 14.30-16

 

Lisätietoja Taideroihu käsityöpajoista:
KANKURI Taideroihu
Taito Keski-Pohjanmaa ry
Mannerheiminaukio 3, 67100 Kokkola
Jaana Torikka, +358 (0)50 3363519
jaana.torikka (at) taitokeskipohjanmaa.fi
Tuula Puoskari +358443363500
tuula.puoskari (at) taitokeskipohjanmaa.fi

Ilmoittautuminen 27.8. alkaen sähköpostitse osoitteeseen taideroihu@taitokeskipohjanmaa.fi. Muistathan merkitä minkä koulun ryhmään olet ilmoittautumassa!